Novelleissaan Maritta Lintunen viipaloi henkilöittensä sielua kuin patologin veitsi ruumista. Miten armottomasti hän kirjoittaa alistamisesta, itsekkyydestä ja läheisriippuvuudesta - näyttäen sen karvaan pahuuden, jota on sinussa, minussa, meissä. Ovisilmäntaidokkaat novellit liikkuvat vallankäytön, seksuaalisuuden, kuolemantunnon ja lähes masokistisen alistumisen kehällä. Novellit kysyvät: milloin ja miksi läheisyys tukahduttaa, ja miltä rajalta alkaa vastuu?

 

Tuttu symboli, talo, esiintyi niin Sukukaktus-romaanissa kuin kokoelmassaValaistut talot. Novelli Yksi polku yli pihan vie taloon sekin - kerrostaloon; neljän seinän sisällä kärvistelee aviopari. Yhdessä sitä pitää alistumisen ja mustasukkaisen vallan karmiva vuoroleikki.

 

Niminovellin ovisilmä-addikti Alina taas raportoi naapurin rietastelut päiväkirjaan. Läheisyyden myrkky sekä huumaa että oksennuttaa. Mutta häädön jälkeinen hiljaisuus lamaa: elämästä on nyt kaikki ryyti kadoksissa.

 

Lintunen saattaa joskus sävyttää ironisoiden, mutta ovelasti hän tarjoaa myös ymmärrystä.

 

Paha selittyy armollisesti menneellä, surulla, joka on kuin puhkaisematon paise. Usein lanka vie lapsuuden traumaattisiin tapahtumiin. Kuvan kääntöpuolelta välkähtää yllätys. Ja - novelli on täysi.

 

Runollisimmillaan Lintusen kerronta on tyttöjen ystävyydestä kertovassa novellissa Viestintuoja; yhdessä luettujen kirjojen muisto herättää ystävän persoonan henkiin. Toisissaan aaltoavat koskettavasti todellinen, eletty, menetetty ja kaivattu - Lintusta parhaimmillaan.

 

Mutta, uskomatonta: humoristiksikin hänestä on.

 

Savolaisen siunauskappelin suntion ja sijaisurkurin makaaberista törmäilystä nauttii naurua pidätellen. Ovisilmän novellien ihmiset ovat osin karrikoituja, mutta eivät koskaan liian ohuita. Heidän elämäntaistelunsa käydään usein äärirajoilla, veitsi kurkulla.

Lohtu löytyy läheisyydestä, jos se on aitoa: äidin hylkäämät tytöt peittelevät toisensa uneen ja selviävät huomiseen.

 

Satu Koskimies, Helsingin Sanomat

 

 

”Novellit laajenevat tutkielmiksi niistä moninaisista tavoista, joilla ihmisen voi hylätä tai rikkoa ja miten sitkeän peräänantamattomasti ihminen jaksaa pitää kiinni paremman huomisen toivoista.”

 

Runeberg-palkintoraadin perusteluista

 

 

”Lintunen kirjoittaa alistamisesta, alistumisesta, heikkoudesta ja voimasta. Hän näyttää lukijalle tämän sisäisten motiivien vastapuolet sekä pahuuden, joka meissä kaikissa on.”

 

Mirjami Silvén, Pohjalainen

© 2015 Maritta Lintunen