Kirjeitä_Suolavuonolta.jpg

“Maritta Lintusen romaanissa Kirjeitä Suolavuonolta alun kuva on pitkään arvoitus. Laholle laiturirakennelmalle polvistunut poika kamppailee jonkin näkymättömän vedenalaisen kanssa heinäkuisena iltana Narvikissa. Eletään vuotta 1976.

Sitten siirrytään nykyaikaan ja kahden viisikymppisen oslolaisherran kirjeenvaihtoon. Kirjeistä lukijoiden nähtäviksi paljastetaan Pohjoismaiden johtavan äänisuunnittelijan Sigvald Johansenin osuus. Vuoden ajan kerran kuussa postitettuihin kirjeisiin on merkitty vastaanottajaksi Nordic Oil Companyn toimitusjohtaja Olaf Egner. Häneltä saadaan lukea vain viestien herättämiä, usein ärtyneitä ensivaikutelmia Johansenin avautumisista.

Miehet osoittautuvat lapsuudenystäviksi, ja liikemies on lupautunut mukaan vuonokallioiden luonnonakustiikkaan perustuvaan konserttitalohankkeeseen. Taide taluttaa rahaa kohti ylevää päämäärää. Molemmat tuntuvat silti tarvitsevan toisiaan saadakseen jotakin merkittävää aikaan.

Yllättävän paljon vuodessa tapahtuukin. Erakoksi Norjan vuonolle Saltdalin alueella sijaitsevaan kalastajakylään vetäytynyt Sigvald unelmoi ja taistelee – ja muuttaa taiteilijan oikeudella unelmiaan.

Lintunen näyttää äänisuunnittelijan tuskaisten kirjeiden avulla hyvin, miten hankalaa on olla luovan työn edelläkävijä ja miten vaikeaa on saada muut vakuuttuneeksi omasta visiostaan. Haaveet eivät käänny taikasauvan heilautuksella konkretiaksi, ja rahaa palaa.

Puhuessaan Olafia ympäri äänilaboratorionsa rahoitukseen Sigvald tarjoaa kuin ohimennen kansantajuisesti esitetyn katsauksen tieteenalasta nimeltään arkeoakustiikka. Nimensä mukaisesti se hakee ääniinsä voiman luonnon muodoista ja paikan omasta historiasta.

Kun Lintunen yhdistää tähän kauniit ja aistivoimaiset miljöökuvaukset norjalaisissa vuonomaisemissa sekä historiallisen Veritien taustan, ainakin minä olen myyty.

Samaten käy kreikkalaiselle Ariana Gramatidikselle, joka hoitaa Brysselissä kulttuurin asiantuntijan virkaa ja jonka taas on pelastettava oma kotikylänsä saarta himoitsevalta, amerikkalaiselta kokaiinikauppiaalta.

Nainen saa idean eikä ole valmis luovuttamaan, vaikka toiveikkaita peloponnesoslaisia lukuun ottamatta kaikki muut osapuolet tuntuvat asettuvan vastahankaan. Yhteistyöhön tarvitaan laajaa verkostoitumista, ja EU-virkailijan on kudottava lankojaan kuin hämähäkki.

Juoni on mielenkiintoinen. Se yhdistää kauniisti kirjeiden vahvoissa maisemakuvauksissa luonnonrauhaa ja ihmismielen maisemia. Hiljaisuus voi olla tavoite ja kirkas tila, josta aukeaa näkyville jotakin uutta omasta itsestään, jos jaksaa yrittää. Elämä kreikkalaisella saarella ilmeisen meluisassa yhteisössä jääkin vieraammaksi.

Mitä enemmän Sigurd kirjoittaa arjestaan, muistoistaan ja projektistaan, sitä enemmän vaikeneva Olaf alkaa kiinnostaa. Kolmen päähenkilön vääjäämätöntä kohtaamista ja ilmassa väreilevää rakkaustarinan mahdollisuutta alkaa odottaa. Sitä kohti edetään hitaasti ja nautiskellen.

Kirje on muotona siinä mielessä hieno, että kokonaiskuvaa varten pitää lukea tarkasti myös rivien välit.

Käy selväksi, että ihmisen mieli on kovin monimutkainen ja säilyy usein salaisuutena kantajalleenkin. Tunteet kulkevat omia polkujaan. Äkkiseltään ja ajattelematta suoritetuilla teoilla on aina seurauksensa ja syyllisyydellä pitkä varjo, joka muokkaa asianosaisten elämää voimakkaammin kuin uskoisi."

Mari Viertola, Turun Sanomat

"Musiikki soi hänen kirjoissaan usein. Nyt luonnon äänelliset volyymit tuottavat erityistä alkuvoimaa, ulkoista ja ihmiseen sisäisesti kuuluvaa jatkuvuutta."

 

Teppo Kulmala, Keskisuomalainen & Savon Sanomat

"Kirjassa edetään kohti hiljaisuutta ja luonnonäänien salaperäistä väreilyä. —

Näistä moninaisista elementeistä Maritta Lintunen kutoo kauniin ja monisyisen tarinan, joka kertoo Sigvaldin ja Olafin merkillisestä ystävyydestä. Tätä ystävyyttä määrittää murrosiässä koettu yhteinen, pelottava episodi. —

Maritta Lintunen on myös lyyrikko, ja se ilmenee hänen proosansa kielen hienovireisyytenä ja herkkyytenä. Se ulottuu myös kirjan moniin luontokuvauksiin, joihin olen palannut pariinkin kertaa uudestaan."

 

Risto Nordell, YLE

"Nyt on romaanilla aihe, jota ei ole moni – jos kukaan – aiemmin käsitellyt. 

Hämeenlinnalaisen kirjailijan Maritta Lintusen uutuusromaanissa uraansa pikkuhiljaa lopetteleva norjalainen akustiikkasuunnittelija Sigvald Johansen lähtee syrjäiselle vuonolle. Hän löytää akustisesti täydellisenä pitämänsä kalliopoukaman ja päättää toteuttaa paikalle sävellystyöhön soveltuvan äänilaboratorion, eräänlaisen äänianarkistien kokoontumispaikan.
 

Romaani koostuu hänen vuolaista kirjeistään hankkeen rahoittajalle, Johansenin lapsuudenystävälle Olaf Egnerille. Kirjeiden lomassa ääneen pääsevät myös Egner sekä molemmille entuudestaan tuntematon kreikkalainen kulttuuriasiantuntija Ariana Gramatidis, joka houkuttelee Johansenia sitkeästi kotisaarelleen.

MUSIIKIN MAISTERIN koulutuksen saanut kirjailija pudottelee lukijan eteen impulssivasteen ja dodekaedron-kaiuttimien kaltaista äänitekniikkasanastoa.
Tätä romaania varten Lintunen on perehtynyt vakuuttavasti myös suomalaiseen arkeoakustiikan tutkimukseen. Onneksi lukijan ei tarvitse kuitenkaan tietää niistä ennestään mitään. Kirjeitä Suolavuonolta on rakkausromaani, joka kasvaa myös kuvaukseksi syyllisyydestä sekä itsensä toteuttamisen ja muiden odotusten täyttämisen ristiriidasta. Voiko käsittelemättä jäänyt nuoruuden trauma vaikuttaa ihmisen elämänvalintoihin? Onko elämä eniten elämisen arvoista erakkona vuonojen hiljaisuudessa, mukavuuksien äärellä urbaanin suurkaupungin ytimessä vai keskellä aurinkoista ja hälisevää kreikkalaiskylää?

RUNOLLISUUS kuuluu myös lyriikkaa ja novelleja kirjoittaneen Lintusen kielessä, kun hän innostuu kuvailemaan vuonojen äänimaisemia ja päähenkilön mietteitä hiljaisuudenbkaipuustaan. Samalla Lintunen on myös tiivistämisen mestari. Kertojien ja kuukausien mukaan jaksoteltu romaani etenee selkeästi, mutta ei lainkaan yksitoikkoiseen rytmiin.

OTOLLISISSA OLOISSA kaiku vastaa, kunnes jäljelle jää enää kuiskaukselta kuulostava jälkikaiku. Kuin aavekaiku tuonpuoleisesta. Niitä teoksessa etsitään. Välillä tärkeimpiä kohtia ovatkin lukujen välit, joissa ei sanota mitään. On palkitsevaa, kun kirjailija
malttaa antaa lukijalle oivaltamisen ilon."

 

Riikka Happonen, Hämeen Sanomat

Kirjeitä Suolavuonolta blogeissa:

Kulttuuri kukoistaa

Hemulin kirjahylly

Kaukokaipuu

 

© 2015 Maritta Lintunen