Maritta Lintunen

"Kielonkukan tuoksu merkitsee minulle yhä nuoruutta, rakkautta, naisen pehmeää vartaloa. Maitovellin makeankarvas maku tuo mieleeni pikkupoikaa paapovan babushkan. Ensilumesta juohtuu muisto äidin kutomasta villapaidasta, joka kostuessaan kutitti selkääni sietämättömästi. Vuoksen virtaavaa vettä seuratessani ajattelen isän ravistunutta puuvenettä, joka makaa yhä kumollaan rannassa. Me säilömme tärkeimmät muistomme. Ihminen ei taida lopulta olla muuta kuin rivi mielenkomeron hämärään varastoituja pulloja, purkkeja ja purnukoita. Niiden avulla me varustaudumme kestämään elämän tuomat koettelemukset."

(novellista Kafe Alligator/Boriksen lapset, WSOY 2021)

 

Viidennen novellikokoelmani maailma häilyy Edith Södergrania lainaten ”maassa, jota ei ole.”

Itä, länsi, Suomi, Neuvostoliitto, Venäjä, Ukraina.

Viipuri, Pietari, Lahti, Kouvola, Helsinki, Karjalankannas, Käkisalmen Kafe Alligator.

Ruohottuneet kivijalat. Tiet, joita rytyytetään sähkönsinisillä Ladoilla.

Jättiputkien valtaamat suomalaisten vanhat peltoaukeat.

Termoskahvit, Ladoga-vodka ja kardemummaiset viipurinrinkilät.

Sotavainajaan osuva lapionkärki.

Totta tai illuusiota niiden silmille, jotka näkemäänsä ja muistoihinsa uskovat.

 

Boriksen lapset (WSOY) ilmestyy 25.2.2021